Stressi painaa

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet stressaten. Koulutöitä on riittänyt alkaen Islamia koskevasta esseestä, päättyen englannin kirjoitelman kautta personal project ongelmiin. jo nyt on ikävä joululomaa... Jopa Suomessa asuva, ressussa oleva ystäväni kertoi heillä olevan vähemmän läksyjä. Näin siis meillä.

Eilen luin onnellisena, lauantaista nauttien Iltalehteä, kun huomasin artikkelin "Ulkomailla asunut perhe vaikenee kokemuksistaan." Artikkelin luettuani tunteeni olivat yksinkertaisesti: "ja nyt sitten tajusitte?" Artikkelissa kerrotaan että ulkomailta muuttaneet perheet sopeutuvat hyvin Suomeen, mutta että ulkomailla asumisesta ei uskalleta puhua koska se otetaan usein kerskailuna, ja koska ihmiset ovat kateellisia. Sen sijaan kokemuksesta vaijetaan, yrittäen sopeutua joukkoon. Tämän olen monissa tapauksissa huomannut olevan aika lailla totta, ja se on yksi syistä miksi kammoan paluuta jossakin määrin. Kun sain vuosia sitten kuulla että muuttaisimme Kiinaan, olin kauhuissani. En halunnut lähteä. Aluksi kerroin siitä vain parhaalle kaverilleni koska mikään ei ollut vielä varmaa. Pian juttu kuitenkin alkoi levitä, samaan aikaan kun tilanne varmistui. Se kohdattiin aluksi uteliaisuutena, monet luokka-astelaiseni joille en koskaan ollut puhunut alkoivat kysellä muutanko todella. Sitten tulivat vitsit siitä miten silmäni menevät siellä vinoon ja paperiseinät hajoavat talostani. Kuulimpa eräiden 2 vuotta nuorempien minut nähdessään keskustelevan siitä miten Kiinassa syödään koiranpentuja. Pahin kuitenkin iski muuton jälkeen. Yritin olla mesessä mahdollisimman paljon vielä tuohon aikaan, ja juttelin edelleen aktiivisesti monille kevereilleni. Pian kuitenkin alkoi vaikuttaa että yhä useampia ärsytti se että "puhuin vain Kiinasta." Ärsyyntyneenä mietin että mistä muusta voisin muka puhua, Suomesta on vaikee kertoa mitään jos ei siellä asu. Kuulimpa myös eräältä että "lesoan aina." Tyttö oli kysynyt miten hyvin osaan puhua englantia, joten tein lauseen juuri oppimistani Mongoleihin liittyvistä sanoista, ja laitoin sen hänelle.

Tänä kesänä kävinkin siis lomalla riparin, vuotta myöhässä. Paikalle saavuin uhma-asenteella: puhuisin vapaasti Kiinasta, jos kaikki alkaa vihaamaan niin voivoi, kyllä mä yhden viikon kestän. Mutta jo toisena päivänä tutustuinkin mahtaviin ihmisiin, ja koko leiri menikin mukavissa merkeissä. Jos joku kysyi Kiinasta minä vastasin, ja tutustuin useimpiin leiriläisiin hyvin, porukka oli ihan mahtava. Sain olla kaikessa rauhassa oma vinksahtanut ulkosuomalainen itseni.

Nyt vuorossa on aika keskittyä. Joulutodistus lähestyy uhkaavasti, ja ensimmäisen neljänneksen projektit lähenevät loppuaan. Pahoittelen jo etukäteen mikäli kirjoituksia ei näy eikä kuulu.

Syysloman taikaa

Viimeviikolla minulla oli syysloma. Ah, lomat ovat taivaallisia. Koska emme menneet minnekkään, sain nukkua pitkään, valvoa myöhään, ja tehdä lähestulkoon ei mitään.

Viime sunnuntaina lähdini äitini kanssa läheiselle outletille jälleen kerran hyvän tavaran perässä. Söimme Subway lounaan vastapäisessä Starbucksissa, jonka jälkeen aloimme kierrellä kauppoja. Luulin etten löytäisi mitään hyvää, mutta olinkin täysin väärässä. Espritin myymälästä mukaani tarttui ihana harmaamusta neule. Hetken katselun jälkeen huomasin myös että yksi alue oli täynnä alennuksessa olevia talvitakkeja, joten hetken etsiskelyn jälkeen päädyin ihanaan untuvatäytteiseen, pidempimalliseen takkiin. Edellisvuosina olen saanut huomata että talvitakki kannattaa hankkia ajoissa, sillä kun marraskuussa ilmat viilenevät, niitä ei löydykkään yhtään mistään. Espritistä siirryimme yläkerran Converse myymällään. Siellä äitini huomautti että Pekingin Suomen suurlähetystön fb sivuilla oli ollut kuva Marimekko Converseista täältä Pekingistä jotka joku oli bongannut. "Mutta tuskin niitä täällä on." Löysimme kahdet Marimekkoconverset hyllystä vain minuuttia myöhemmin. Seuraavana lähdimme kulkemaan alas eräitä portaita, kun bongasimme American Eagle myymälän. Eräässä paikassa outletilla on vaihtuvia myymälöitä, ja juuri nyt paikalla oli tämä liike, joka on yksi lemppareistani, ja täällä Pekingissä joskus hieman arvokas. Siellä oli mahtava tarjous: 1 t-paita 68 yuania, 2 hintaan 120, ja 3 hintaan 150. Ostin tietysti kolme.

Starbuck

Espritin neule

Uusi talvitakkini

Marimekko Converset...

... ja toisetkin

American Eagle saapui Scitechiin

kolme paitaa (noin yhden hinnalla)

Seuraavana päivänä en tehnyt juuri mitään, kunnes tiistaina lähdimme Wanfujingin ostoskadulle, sillä sinne aukesi jokin aika sitten Forever 21. Tämä amerikkalainen vaateliike on todella suosittu koulussani, ja syystäkin, sillä kun kävin kaupan Seoulin liikkeessä viime helmikuussa, sain huomata että vaatteet ovat upeita ja hinnat hyviä. Niinpä matkasimme yli tunnin metrolla oppiaksemme käyttämään sitä. Valitettavasti kyseessä oli vasta toinen metromatkani 3 Pekingin vuoteni aikana. Neljää eri metrolinjaa kuljettuamme saavuimme viimein paikalle. Ostimme Mäkkäriltä limut ja jätskit, jotka nautimme ennen paratiisiin astumista. Kauppa oli juuri niin upea kuin odotin. 4 kerrosta täynnä upeita vaatteita. Sovitin kymmeniä vaatekappaleita, joista päädyin ostamaan lempparini. Kaupassa kuluikin niin kauan että sieltä päästyämme suuntasimme suoraan kotiin, tällä kertaa tutulla tapaa taksia käyttäen.

Ostokseni:

kevyt harmaa huppari

Upea, leveän mallinen paita

Ohut college paita

lyhyenmallinen musta neulepaita

Kesiviikkona menimme koko perheen voimin Pekingistä pohjoiseen sijaitseville Ming Thombseille, eli Ming haudoille, jonne Ming dynastian aikaiset keisarit, keisarinnat ja muut ruhtinaat haudattiin. Menomatka sujui hyvin Suomimusiikkia kuunnellen, ja haudoilla oli lämmintä ja kaunista. Kiertelimme valitsemallamme alueella (koko alue on useita kymmeniä kilometrejä) ensin jonkin aikaa, kunnes suuntasimme maanalaiseen temppeliin, päänähtävyyteen jonne eräs keisari ja tämän kaksi puolisoa olivat haudattu. Kuljimme kiinalaisten mukana jonkinlaisen muurin päällä kohti turvatarkastusrakennusta, josta johtivat portaat alas palatsiin. Tungos oli valtava. Ensimmäiseksi saavuimme suureen halliin jossa "kultaiseen kaivoon" ihmiset olivat heitelleet pikkuseteleitä. Jäin miettimään minne nuokin rahat lopulta päätyisivät... Seuraavassa hallissa kuljimme suoraan hallitsijan kivisen valtaistuimen ohi, kunnes pääsimme pääsaliin jossa oli itse päänähtävyys: Aidot kopiot kovapuulaatikoista jonkalaisissa keisari, keisarinnat ja näiden omaisuus olivat maanneet kunes ne löydettiin lähes täysin maatuneina. Jännittävää, eikös vain? Sieltä jono kulki ulospäin ohittaen uudellen keisarin valtaistuimen, ja sitten tämän kahden puolison istuimet. Ulos päästyä oli ihana hengittää raikasta ilmaa, ja parkkipaikalla ihailla oransseja persimon hedelmiä joita puut olivat täynnä. Illalla menimme vielä syömään uuteen Indico ostoskeskukseen, jossa sijaitsee yksi lempiravintoloistani, Blue Frog.

Taikakaivo (pieni reikä kivikyltin edessä)

Hallitsijan valtaistuin ei tainnut olla mukavimmasta päästä...

Mutta arkkuun ainakin mahtui

Keisarinnojen penkit eivät olleet yhtä ihasteltuja kuin miehensä

Persimonpuu

Indicon kautta sain H&M:än aivan lähelleni

Torstaina tein englannin projektia varten retken lähi Auchaniimme, tällä kertaa yksin ja polkupyörän selässä. Torstaina sain viimein myös kauan toivomani asian: sähköskootterin. Se on sinivalkoinen, kolmivaihteinen ja kulkee parhaimmillaan 50 km/h. Olen siis nykyään täysin rakastunut, ja kaverini vaativat jo ajotunteja.

Rakkaani

Viikonloppu menikin sitten rauhallisissa merkeissä skootteria kokeillen, läksyjä tehden ja nettisurffaillen, maanantain tuodessa mukanaan tavallisen, tylsän kouluviikon.

Welcome to real China!

Noin muutama sitten palasin koulumme uuvuttavalta Kiinaantutustumis leiriltä. Joka vuosi luokat 6-12 (tänä vuonnä myös 5) lähtevät leirille jonnekkin päin Kiinaa uusien kokemusten perässä. Kymmenennen luokan tämän vuoden kohde oli Wu Yuanin kylä JianXi provinsissa. Kylä markkinoi itseään sloganilla "Kiinan kaunein maaseutu" ja alueella onkin jonkin verran turismia, mutta yleisesti ottaen tärkein elinkeino vaikuttaisi silti olevan maanviljelys.

Leiri alkoi maanantaina kello 2 koululta. Siellä passit opettajille annettuamme ja odoteltuamme, lähdimme hieman vaille 4 busseilla kohti rautatieasemaa. Ajaisimme ensin JiuJiangin kaupunkiin, josta matka jatkuisi bussikyydillä Wu Yuaniin. Bussimatka Pekingissä yksinään kesti reilusti yli tunnin, ja rautatieasemalla pääsimme nauttimaan illallista. Noin kahden tunnin illastuksen ja odottelun jälkeen pääsimme koko porukka siirtymään itse rautatieasemalle, jonka odotusaulasta siirryimmekin suoraan junaan. Onnistuneesti pujottelin ihmisjoukossa aivan kärkeen, nousten tyttöjen vaunuosastoon toisena, ja varaten sängyt itselleni ja kavereilleni. Yhdessä vaunussa oli 11 ovetonta osastoa, joissa kaikissa oli 6 sänkyä, kolme pienen käytävän molemmin puolin kerrossänkymäisesti. Ilta kului Unoa sängyllä pelatessa, kapeiden käytävien täytyttyä oppilaista.

Jonotusta Beijing West Railway Stationilla

Pääsimme perille aikaisin aamulla, koko junamatka kesti noin 12-14 tuntia. Rautatieasemalla nousimme busseihin, jotka parkkeerasivat muutama sata metriä ajettuaan hotellin eteen, jossa söimme varsin kiinalaistyylisen buffet aamiaisen. Tarjolla oli leivänpalasia, vaaleita kiinalaisia vehnäpullia, nuudeleita, munaa, riisiä, mandariineja ja vesimelonia. Kesken aterioinnin paikalle saapui myös hotellissa yöpyvä turistiryhmä, jonka jäsenistä yksi istahti minun ja ystävieni pöytään täysin kasuaalisti. Pian alkoi kuitenkin päivän osuus jonka luulin olevan kaikkein uuvuttavin: 3 tunnin bussimatka kohti kylää. Moottoritietä ajaessamme pysähdyimme useita kertoja eri huoltoasemille ostoksia ja vessakäyntejä varten, mutta varsin pian saavutimme riisipellot ja maaseudun. Eräs kauan Kiinassa asunut ystäväni sainoi että oli mukavaa olla takaisin "aidossa Kiinassa," ja siltä maisema todellakin näytti: varsin tyypilliseltä ajatukselta siitä millaista Kiinassa ihmisten mukaan pitäisi olla. Uuvuttavan bussimatkan loppupuolella meille annettiin liput joilla pääsi kaikkiin alueen nähtävyyksiin: pankkikortin kokoinen elektroninen kortti johon jokaisen sormenjälki tallennettiin oudolla lukulaitteella. Pian tämän jälkeen pääsimme kylään, ja meidät ohjattiin yöpymispaikkoihimme: pieniin perhemajataloihin. Jokainen talo majoitti noin 10-20 oppilasta, meidän ollessa isoimmasta päästä majoittaen kaikki bussimme 20 tyttöä. Sain kämppäkaverini kanssa huoneen neljännestä kerroksesta. Huone vaikutti mukavalta, mutta yksi asia puuttui. Ulkona ja sisällä huoneessa oli kuuma, ja seinällä oli kyllä ilmastointi, mutta siihen ei ollut kaukosäädintä. Menimme kuitenkin pian alas lounaalle jossa selvisi että ilmastointi maksoi, 20 yuania päivä. Ostimme sen 3 päiväksi, viimeisenä emme tarvitsisi sitä. (Myöhemmin tosin selvisi että muissa taloissa ilmastoinnista ei tarvinnut maksaa, ja jo saman päivän iltana saimme rahamme takaisin.) Lounaan jälkeen menimme paikalliseen kouluun leikkimään lasten kanssa. Ulkona oli kuuma, ja kaikki juttelivat varjoissa odottaen lasten oppitunnin päättymistä. Lopulta lapset tulivat ulos, ja yhdelle ryhmälle oppilaita ohjattiin pieni ryhmä lapsia. Aloitimme vetämällä heille peliä "Duck, Duck, Goose" joka vastaa tervapataa, mutta pienet lapset eivät jaksaneet oikein keskittyä. Päätimme lähteä toiselle pihalle jossa oli vähemmän melua pelaamaan hippaa tai polttopalloa. Väärä valinta... Lapset eivä innostuneet leikeistä taikka kuunnelleet ohjeita. Lopulta yksi lapsi nappasi toisen kotiavaimen tämän kaulasta ja heitti sen ruohikkoon. Kaikesta tästä huolimatta saimme kuulla olleemme "organisoitunein" ryhmä, toisella pihalla oli syntynyt samoista syistä täysi kaaos. Palasimme väsyneinä, rasittuneina ja hikisinä majapaikkaamme, jossa söimme illallista ja nautimme vapaa-ajasta. Illalla menimme samalle koululle aktiviteetteja varten. Aloitimme Tai Ji:lla, tämän jälkeen opettelimme maalaamaan bambuja kiinalaiseen kalligrafiatyyliin, ja päätimme meditaatiohetkellä. Loppuillasta ennen kello 9:30:nen "nukkumaanmeno aikaa" pysyimme kämppikseni kanssa huoneessamme lukien kirjoja ja jutellen.

Juna ja Jiu Jiangin asema

JiuJiangin keskustaa aseman edestä

Aitoa kiinalaista riisipeltoa ensimmäisen kerran elämässäni: ensimmäisen riisipeltoni näin yli vuosi sitten Vietnamissa

Kyliä, riisipeltoja ja  teeplantaaseja 

Huoneemme perhemajoituksessa 

Paikallisen koulun pihamaa 

Paikalliset lapset 

lapset sekoilevat epäonnistuneella oppitunnillamme

Täysi kaaos pääpihalla 

Kylän kattoja 

Kuja kylässämme

Seuraava aamu alkoi hyvin epälupaavasti. Ensinnäkin heräsimme hiestä märkinä, ilmastointi ei ollut päällä. Toiseksi, meillä oli tiedossa noin 8 tunnin vaellus, ja ulkona oli reilusti yli 30 astetta. Sitten sähköt katkesivat pian tämän jälkeen. Lopulta alkoi vielä rankkasade. Menimme aamupalalle jossa saimme kuulla että retki toteutuu silti. Kello 8 kiipesimme busseihin, jotka ajoivat meidät toisen kylän laitamille, jossa aloitimme pitkän kävelymme. Olin koko matkan lähes kärjen tuntumassa, jutellen kaverilleni, samaiselle joka oli ikävöinyt aitoa Kiinaa. Kuljimme ensin riisipeltojen viertä ja niiden lävitse, kukkuloiden yli, josta siirryimme pikkuteille, kunnes lopulta yli 4 tunnin jälkeen saimme lounasta eräässä kylässä. Joka ikinen oppilas vaikutti väsyneeltä, hikiseltä ja nälkäiseltä. Matka jatkui tämän jälkeen vielä useamman tunnin, tällä kertaa suurimmaksi osaksi metsäisillä rinteillä. Varjoissa oli mukavan viileää ja sain lisää energiaa matkantekoon. Maisemat olivat upeat koko vaelluksen ajan, mutta kaikki huokaisivat helpotuksesta päästyään useiden vesipullollisten ja tyhjennettyjen eväspakkausten jälkeen takaisin busseille. Loppuilta olikin suurimmaksi osaksi vapaa-aikaa. Kävin majapaikassamme suihkussa, (kylmässä, emme saaneet missään vaiheessa lämmintä vettä) ja suuntasin sitten kaverieni  taloon jossa juttelimme ruokaan asti. Ruuan jälkeen palasin takaisin, kunnes meillä oli ilta-aktiviteettina keskustelua omissa taloissamme. Keskusteluhetken jälkeen suuntasin huoneeseeni kämppäkaverini kanssa, ja meidän seuraamme liityi pian eräät ystävämme alemmasta kerroksesta, joiden kanssa vietimme loppuillan.

Maisemia vaellukselta 

Paikallinen kylä vuorilla.

Kaikki paikat olivat täynnä kanoja

Työläisiä riisipelloilla

Upeaa järvimaisemaa

Pyykkärimummeli

Näkymät bussin ikkunasta

Yllättävä pikku vierailija...

Seuraava päivä oli rauhallisempi, mutta alkoi yhtä lailla märissä merkeissä. Kello 9 nousimme busseihin ja lähdimme paikallisille nähtävyyksille. Meidän ensimmäinen kohteemme oli eräs vuori jolle matkasimme bussilla noin tunnin. Kävelimme noin 20 minuuttia ylös märkää, kivillä katettua ja liukasta polkua eräälle majalle, jossa jokin kuuluisa mies oli viettänyt vuosia mietiskellen ja opettaen. Pojat ostivat paikalliselta mieheltä ilotulitteita, ja opettajat kielsivät ne. Tämän jälkeen vaelsimme alas porukan liukastellessa kilpaa polulla. Ajoimme busseilla noin tunnin toiseen kohteeseen, jossa tapsimme loput kaksi ryhmää, ja söimme lounaan. Sen jälkeen toiset bussit lähtivät toiseen paikkaan (nämä ryhmät menivät jollekkin sillalle lähes vaarallisen liukkaan vuoren sijaan) ja me jäimme tähän nähtävyyteen. Ulkona satoi nyt rankasti, mutta sadetakit ja viitat päällä kuljimme alueen läpi järvelle, jossa meitä odotti usea kiinalaistyylinen vene. Opettajien tehdessä valmisteluja, monet intoutuivat sekoilemaan viereisellä leikkipaikalla. Pian nousimme veneisiin joilla kiertelimme ensin jonkin aikaa sumuisella järvellä, ja nousimme sitten erääseen saareen. Saaren päänähtävyys näytti olevan häkkeihin suljetut "Mandarin" ankat, vaikka itse kiinnostuinkin eniten näkötornista kaverini kanssa havaitsemasta jäniksestä. Kysyimme oppaalta onko saarella jäniksiä, ja vastaukseksi saimme ettei ole. Lopulta kuljimme takaisin veneillä, hyppäsimme bussiin ja ajoimme takaisin kylään. Vietin iltapäivän huoneessamme kämppikseni kanssa maaten väsyneenä sängyllä kirjaa lukien. Illallisen jälkeen uskaltauduimme kuitenkin kauppaan ostamaan hieman välipalaa. Illalla saimme valita mitä iltaohjlmaa teemme, ja minä ja kaverini päätimme mennä kutomaan. Seitsemän aikaan siis tallostimme toiseen taloon, jossa yksi matikanopettajista jakoi puikot ja langat, ja opetti kaikkia jotka eivät olleet ennen kutoneet. Selvisin itse yllättävän hyvin ala-asteella oppimillani taidoilla. Illan vietimme huoneessamme jutellen alakerran kaveriemme kanssa, lauleskellen kansallislauluja, ja loppuillasta kuunnellen 12:sta asti suomalaista rokkia minun puhelimestani, ja venäläistä kämppikseni.

Kuuluja vanhoja puita vuorella

Porukka innostui leikkimään

Varsin pelottava uponnut kiinalaisvene

Sumua järven yllä 

Kiinalainen kyltti varoittaa (kai) ettei ankkoja saisi ruokkia...

Tyypillinen päivällinen

Öinen kuva

Illan neulontatyön tulos

Perjantai oli viimeinen virallinen leiripäivämme. Nousimme taas aamusta, pakkasimme, ja menimme bussien eteen kello 9. Sieltä siirryimme aktiviteetteihin bussiryhmittäin. Meidän ryhmämme ensimmäinen aktiviteetti oli lauttailu. Meille oli luvattu ettei kukaan kastu, sillä monet hieman pelkäsivät sitä kylmän ilman takia. kävelimme joenvarteen jossa nousimme pareittain kumiveneisiin. Minä ja parini (toinen alakerran kamuistamme) otimme lähes heti mission: ohittaisimme mahdollisimman monet muut. Joen vartta oli yllättävän helppo kulkea meloja käyttäen, ja virtauksiin ohjaamalla onnistuimme ohittamaan monet parit, kuitenkin kastuen hieman, kiitos roiskeiden ja erään poikaryhmän. Nousimme toisessa päässä rantaan, ja katselimme kuinka loput tulivat perille. Samalla muutamat pojat ja tieteiden opettajani kävivät pikauinnilla joessa, paikallisten kauhuksi. Ajoimme odottamassa olleella bussilla takaisin kylään, ja vaihdoimme vaatteet. Sieltä suuntasimme kahteen teekauppaan teenmaisteluseremoniaan. Joimme kuumaa teetä pikkiriikkisistä kiinalaisista kupeista, myyjän selostaessa niiden eroja, ja kiinantaitoisten kääntäessä niitä lopuille. Viimeinen aktiviteetti oli jakkaran rakentaminen pikkuruisessa puuverstaassa. Saimme kaikki setin puunpaloja joista valmiin mallin avulla kokosimme omat jakkaramme. Viimeisen aktiviteetin jälkeen menimme taloihimme syömään, keräsimme loput tavarat, ja siirryimme busseihin kotimatkaa varten. Kolmen tnnin bussimatka sujui ihan mukavasti katsoen Avengers elokuvaa bussin pikkuruisesta teevestä, ja loppuja eväitäni syöden. Eräällä huoltoasemalla ostin pienen Nesquick tölkkikahvin, jonka join sekunneissa. Takaisin kaupunkiin päästyämme söimme illallisen samassa ravintolassa kuin ensimmäisen päivän aamiaisen, ja kulutimme noin tunnin aikaa alla olevassa marketissa ennen kuin bussit palasivat ja pääsimme juna-asemalle. Asemalla jouduimme odottelemaan vielä toisen tunnin ennen kuin saimme siirtyä laiturille odottamaan junan saapumista. Onnistuin taas pääsemään junaan ensimmäisten joukussa, ja nappaamaan minulle ja kavereilleni osaston. Periaatteessa nukkumaanmenoajan piti olla kello 10, puoli tuntia junan lähdön jälkeen, mutta joko opettajat eivät välittäneet tai jaksaneet valittaa, sillä suurin osa kulki käytävillä rupatellen puoleen yöhön. Nautin itsekkin viimeisistä leirin tunneista käytävällä jakkarani päällä istuen, syöden loppuja eväitäni, ja jakaen niitä kamuilleni.

Minä ja jakkara

Bensa-asemalta löytyi napa-appelsiinin tahnaa

Ja kaupasta silakan näköisiä kaloja. Kaverini käännöksen mukaan ne ovat pieniä lohikäärmekaloja

Valot juna-aseman edessä.

Aamulla nousimme taas aikaisin, minulla oli noin 20 minuuttia kerätä tavarani ennen kuin juna saapui Pekingin rautatieasemalle. kuljimme koulubusseilla koululle, josta äitini auttoi saamaan matkatavarani kotiin pyörän tarakallaan. Leiri oli upea kokemus, ja nautin siitä todella, mutta on mukava elää taas normaalia arkea.