Stressi painaa

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet stressaten. Koulutöitä on riittänyt alkaen Islamia koskevasta esseestä, päättyen englannin kirjoitelman kautta personal project ongelmiin. jo nyt on ikävä joululomaa... Jopa Suomessa asuva, ressussa oleva ystäväni kertoi heillä olevan vähemmän läksyjä. Näin siis meillä.

Eilen luin onnellisena, lauantaista nauttien Iltalehteä, kun huomasin artikkelin "Ulkomailla asunut perhe vaikenee kokemuksistaan." Artikkelin luettuani tunteeni olivat yksinkertaisesti: "ja nyt sitten tajusitte?" Artikkelissa kerrotaan että ulkomailta muuttaneet perheet sopeutuvat hyvin Suomeen, mutta että ulkomailla asumisesta ei uskalleta puhua koska se otetaan usein kerskailuna, ja koska ihmiset ovat kateellisia. Sen sijaan kokemuksesta vaijetaan, yrittäen sopeutua joukkoon. Tämän olen monissa tapauksissa huomannut olevan aika lailla totta, ja se on yksi syistä miksi kammoan paluuta jossakin määrin. Kun sain vuosia sitten kuulla että muuttaisimme Kiinaan, olin kauhuissani. En halunnut lähteä. Aluksi kerroin siitä vain parhaalle kaverilleni koska mikään ei ollut vielä varmaa. Pian juttu kuitenkin alkoi levitä, samaan aikaan kun tilanne varmistui. Se kohdattiin aluksi uteliaisuutena, monet luokka-astelaiseni joille en koskaan ollut puhunut alkoivat kysellä muutanko todella. Sitten tulivat vitsit siitä miten silmäni menevät siellä vinoon ja paperiseinät hajoavat talostani. Kuulimpa eräiden 2 vuotta nuorempien minut nähdessään keskustelevan siitä miten Kiinassa syödään koiranpentuja. Pahin kuitenkin iski muuton jälkeen. Yritin olla mesessä mahdollisimman paljon vielä tuohon aikaan, ja juttelin edelleen aktiivisesti monille kevereilleni. Pian kuitenkin alkoi vaikuttaa että yhä useampia ärsytti se että "puhuin vain Kiinasta." Ärsyyntyneenä mietin että mistä muusta voisin muka puhua, Suomesta on vaikee kertoa mitään jos ei siellä asu. Kuulimpa myös eräältä että "lesoan aina." Tyttö oli kysynyt miten hyvin osaan puhua englantia, joten tein lauseen juuri oppimistani Mongoleihin liittyvistä sanoista, ja laitoin sen hänelle.

Tänä kesänä kävinkin siis lomalla riparin, vuotta myöhässä. Paikalle saavuin uhma-asenteella: puhuisin vapaasti Kiinasta, jos kaikki alkaa vihaamaan niin voivoi, kyllä mä yhden viikon kestän. Mutta jo toisena päivänä tutustuinkin mahtaviin ihmisiin, ja koko leiri menikin mukavissa merkeissä. Jos joku kysyi Kiinasta minä vastasin, ja tutustuin useimpiin leiriläisiin hyvin, porukka oli ihan mahtava. Sain olla kaikessa rauhassa oma vinksahtanut ulkosuomalainen itseni.

Nyt vuorossa on aika keskittyä. Joulutodistus lähestyy uhkaavasti, ja ensimmäisen neljänneksen projektit lähenevät loppuaan. Pahoittelen jo etukäteen mikäli kirjoituksia ei näy eikä kuulu.